Konserttimatka Piazzollasta Sibeliukseen

Kokonainen minubussillinen HHSSY:n musiikin ystäviä ajelutti itsensä 26.1. lauantaina Mahidon Yliopiston kampukselle konserttiin. Yliopiston konserttisali oli lähes loppuunmyyty kun estradille astuivat unkarilaiset Katonan kaksoisveljet kitaroineen. Sinfoniaorkesterin jousiosaston ja kahden puhallinpultin säestäessä taustalla, veljekset salpasivat kuulijoiden hengen virtuoosimaisella tekniikalla ja rytmityksellä. Säveltäjien Piazzolla ja Rodriguez ei tarvinnut pyöriä haudassaan veljesten ilotulituksen edessä. Yleisö piti esityksestä siinä määrin, että veljet taputettiin kolmasti takaisin ja saatiinhan se encore lopulta.

Tauon jälkeen italialainen kapellimestari Alfonso Scarano johti erittäin tasaisesti soittanutta Thaimaan Filharmonista Orkesteria. Sibeliuksen 1. sinfonia e-molli koki arvoisensa tulkinnan kun nuoren säveltäjän partituurimerkinnät saivat italialaisen tempperamentikkaan toteutuksen. Joissakin sinfonian osissa vaskipuhaltimet yltivät sellaiseen volyymiin, että katsomon takanurkissa pölykoiratkin saivat kyytiä. Konsertin mieleenpainuvaa kokemista kuvaa se, että suomalaisryhmän takana istuneet farangit yltyivät bravo-huutoihin lähes samalla sekunnilla kun kapellimestari laski tahtipuikkonsa konsertin lopussa. Suomalaisena kuulijana voi todeta, että Sibelius elää ja hänen musiikkiaan tulkitaan loistavasti myös hyvin kaukana Suomesta.

Tulevaisuudessa HHSSY järjestää edelleen konserttimatkoja samaan konserttisaliin. Seuraa viestejä kotisivuillamme ja jäsenkirjeissä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s