Uusia harrastusryhmiä alkavalla kaudella?

Tulevalla talvikaudella pyrimme saamaan toimintaan sellaisia harrastusryhmiä, joista on iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle jäsenelle. Aikaisemmin toiminnassa ovat olleet mm seuraavat aktiviteetit: talkooporukka (maanantain kahvi- ja torstain ruokailuasiat, juhlatilaisuudet), tiistain pyöräily, uinti ja vesijumppa, englannin kielen keskustelukerho, bridgekerho, matkamotoristit, thaikielen kurssi, golf, petankki, yhteislaulu ja karaoke. Ryhmien toimintaa on esitelty yläpalkin kohdassa ”Harrastustoiminta”. Uudet harrastajat ovat tervetulleita mukaan ja edellä mainittujen lisäksi toiveissa on saada myös uusia ryhmiä.

Onko sinulla harrastus, johon haluaisit ottaa myös muita mukaan ja rakentaa ryhmän? Ota yhteyttä keneen tahansa hallituksen jäseneen (ks ”Yhteystiedot”) tai poikkea Varikolla kertomassa asiasta. Esimerkiksi joogan harrastajat kaipaavat henkilöä, joka voisi käyttää aikaa ryhmän ohjaukseen.

Anneli, joka vetää uinti- ja vesijumpparyhmää, pyysi ottamaan frisbeen tai vaikka kattilan kannen mukaan tuleviin allassessioihin.

Mainokset

One response to “Uusia harrastusryhmiä alkavalla kaudella?

  1. Sirpa Humppi

    Hei,
    Löytyisikö tätä kautta thai-opettajaa 9 v pojallemme. Noin 3-4 x viikossa, muutama tunti kerrallaan, joulukuussa 2017.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s