Natriumglutamaatti

Olette varmaan huomanneet, että nykyisin on aika monen ravintolan ovessa tai listassa maininta, ettei ko. ravintola käytä SMG nimistä ainetta. Tämä sen vuoksi, kun uskomuksia sen haitallisuudesta leviää. Itse asiassa SMG on eräs maailman eniten tutkittu lisäaine eikä sen ole todettu aiheuttavan mitään vaaraa, jos sitä nautitaan ravinnon mukana. Ainoastaan joillekin saattaa aiheutua tyhjään vatsaan otettuna allergisia oireita. On myös arveltu sen lisäävän liikalihavuutta, kun ruoka maistuu paremmalta. EU n direktiivi sallii sitä kätettävän 10 grammaa kilossa ja luonnostaan natriumglutamaattia on maitotuotteissa ja lihassa. Aine parantaa ruoan maistuvuutta ja sitä yleisesti käytetään jauhelihan ja pihvien lisäaineena. Nykyisin hiivauutetta Suomessa, joka on itse asiassa sama aine, muttei sitä luokitella lisäaineeksi. Jokainen voi päätellä, tarvitseeko suhteellisen voimakkaasti maustettu Thaimaalainen ruoka lisämakua. Ainetta täälläkin käytetään yleisesti ns. länsiruokapaikoissa. Luultavimmin sitä syötte hampurilaisissa ja pihveissä, mutta thairuoassa sitä ei kyllä juurikaan käytetä.Länsimaissa on havaittu suolan käytön lisääntymistä, kun on luovuttu SMGn käytöstä. Thaimaassa lähes kaikkiin ruokiin lisätään kalakastiketta tai oyster kastiketta, joista suurin osa on suolaa, joten SMGn tarvetta ei tämänkään vuoksi ole. Uskomukset sikseen ja faktojen perusteella on turvallista syödä maukasta thairuokaa pelkäämättä. Itse kyllä välttelen muutenkin farangiruokaa ravintoloissa, kun sitä ei osata valmistaa ja tavaran kierto on hidasta ja ruokamyrkytyksen vaara on suurempi kuin tuoreista raaka aineista valmistetussa thairuoassa.

One response to “Natriumglutamaatti

  1. Japanilaiset elävät terveinä ja pitkään. He popsivat SMG: tä.

    I rest the case.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s